sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Suomen kesää, part 3

Tää nyt näköjään venyy näiden kirjoitus kun en kerta kaikkiaan ehi ;)

Kolme viikkoa Suomilomaa oli tässä vaiheessa takana, Jonnella kaksi. Ja oli aika suunnata meidän perheen+ukin+Hensun nenut kohti Juuliaa ja isomummolaa/isoukkilaa. Matkaa oli monta tuntia mutta se sujui hyvin Aadaltakin. Itä-Suomeen oltiin siis matkalla. Keli oli täysin vaihtunut ja perille päästessämme oli lämmintä vain +12,5C. Mukavaa Suomen kesää... No edellinen viikko oli sitten ollut sitäkin lämpimämpi.

Ensin oltiin Juulialla yksi yö ja siitä mentiin mummolaan ja taas palattiin Juulialle pariksi yöksi. Aada oli innoissaan päästessään katselemaan Juulian leluja ja Juulia onkin superhyvä leikittäjä. Tässä tytöt heti aamusta yöpuvuissa tutkailemassa kassakoneen toimintaa.



Aada sanoi Juulian isiä Mattia Patiksi. Sekös meitä kaikki huvitti kovin ja välillä pyydettiinkin Aadaa huutelemaan Pattii, Pattii :) Vieläkin Aada huutelee tosi usein "Juliaaa, Juliaaa" täällä kotosalla. Yritäpäs siinä sitten selittää että Juulia on aika kaukana tällä hetkellä. Juulia antoi myös yhden kesähatuistaan Aadalle ja se on Aadan lempparihattu. Onneks täällä on vielä ollut niin lämmin että ei olla koko aikaa tarvittu pipoa. Aina kun Aada ottaa hatun käteensä hän muistaa keneltä on sen saanut ja sanoo "Julia".

Tässä kuva Aadasta ja lempihatusta retkeltä Grantchesterin omenatarhalta.


Saunan jälkeen yhtenä iltana pöydällä keittiössä oli saunaoluet ja Juulia kysyi että "onko tuo sitä kotimaista olutta?" Vastattiin että eipä ole kun enon ulkomailta tuomaa. Siihen Juulia sitten että "jaa jos se olisi sitä kotimaista olutta niin minäkin voisin sitä lipitellä". Juulia tarkoitti kotikaljaa :)

Juulia aloitti koulun tänä syksynä ja viihtyy siellä tosi hienosti ja tekee läksytkin reippaasti. Hyvä Juulia!! Aada lähettää erikoishaliterkut sulle!

Heti kun saavuttiin mummolaan oli siellä mummon tekemä lanttukukko odottamassa herkkusuita. Se oli kyllä namia pitkästä aikaa. Samoin Karjalanpaisti maistui :) Aadakin söi itä-Suomen herkkuja kuin vanha tekijä.

Näin mukavaa oli isomummon puutarhakeinussa. Varustus kuvaa hienosti Suomen lämmintä kesää :)


Saunamökki ja kalastajat. Saunan takana on pieni koski. Mummola on siis ihan keskellä metsää kuten kuvasta näkyy.



Aada, isi, ukki ja isoukki pelaa jalkapalloa isomummolan pihalla. Takana näkyy navetta, eläimiä tosin ei ole enää ollut mun elinaikanakaan.



Jonne pääsi taas kalastelemaan ja aika monta haukea tarttuikin koukkuun ja isomummo sai fileitä pakkaseen. Miehet kalastivat myös verkoilla. Sieltä saatiin siikoja ja mikäs sen herkumpaa kuin isoukin savustamat savusiiat!




Mä oon nyt juhlinut ainakin puoli kesää mun pyöreitä ja tässä taas kilistellään ja syödään kakkua Aadan, isomummon ja isoukin, Hensun ja ukin kanssa. Eli neljä sukupolvea saman pöydän ympärillä.


Isoukki halusi viedä meidät syömään Lieksaan. Aada oli ihan innoissaan jälkiruoasta, äitiinsä tullut siis. Pienellä oli kaksi kuppia edessä, toisessa marjoja ja toisessa marjakiisseliä. On kyllä uskomatonta mistä noin pieni oppii kaiken, sillä Aada söi itse kiisseliään, nosti lusikan kupista, odotti että kiisselitippa tippuu takaisin kuppiin ja sitten vasta laittoi lusikan suuhunsa! Ihan uskomatonta! Meillä ei meinaan ihan hirveesti olla kiisseleitä viime aikoina harrastettu. Isomummo ja isoukki olivat innostuneita kun näkivät miten hienosti Aada syö itse syöttötuolissa. Meillä kun ei ollut syöttötuolia mukana matkassa niin piti aina syöttää Aadaa pääasiallisesti.


Isomummolla on paljon kukkia ulkosalla ja Aada päätti nuuskia kaikki läpi.


"Patti, Julia, Aata".


Oon niin pitkään himoinnut takasin hevosen selkään sitten teinivuosien ja nyt se onnistui. Juulia kun harrastaa ratsastusta niin Matti-isänsä buukkasi meille yhteisen tunnin Tahkolle ja mäkin pääsin humman selkään. Juulialta sain onneksi ennen tuntia hyviä neuvoja miten ohjaksia pidetään, miten hevosta käännetään ja muuta kun enhän mä mitään enää muistanut. Selkään päästyä alkoi mieleen palautua taas kaikkea. Se oli superhauskaa mutta 60minsaa ekalla kerralla 15-vuoteen oli hiukan liikaa ja olin melkein 2 viikkoa jalat kipeenä... Odotan jo kovasti seuraavaa kertaa milloin päästään Juulian kanssa taas ratsaille.



Tästä kuvasta sain ankaraa palautetta Juulialta, että enkös muista että pitää katsoa vaan hevosen kulkusuuntaan :)


Myös Jonne pääsi selkään, mönkijän selkään eli leikkimään Matin leluilla. Matilla on pieni rata jossa mönkkäreillä voi ajella. Siellä sitten Jonne ja ukki testailivat kulkupelejä.


Juulian trampoliini oli tosi iso ja siinä oli hauskaa tehdä temppuja. Aadakin tykkäs kovasti mutta siitä ei tullut kuvaa, vaan videota videokameralla mitä en saa tänne laitettuu.


Kiitos kaikille oli mukava nähdä ja käydä kylässä! Ilmoitettiin jo Juulian vanhemmille että tullaan ensi kesänä viikoksi kun heillä on niin paljon tekemistä kaikille, hehhehe! ;)
Itä-Suomesta suunnistettiin sitten ukin kanssa Turun seudulle mökkeilemään ja moikkailemaan mummua. Siitä toisella kertaa taas :)

Ei kommentteja: