sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Mummu ja Hensu kyläilee

Aada ei meinannut oikein malttaa millään odottaa juna-assalla kun juna oli vähän myöhässä ja sieltä oli tulossa kyläileen mummu ja Henu-täti.
Ja näin mukavaa oli kun saatiin kyläilijät meille asti! (osa kuvista on Henun kamerasta)


Lauantaina käytiin perinteisellä kierroksella TK:ssa ja kaikki tais saada jotain kivaa ostettua ja sitten puistoiltiin. Kaikkien piti kokeilla liukumäkeä ja sehän oli kivaa!









Aada piti taas perinteiset aamutanssit Henun puhelimen tahdissa makkarissa "Halihali" :n tahtiin eli Abban Honey honey:n. Se on jo ihan perinne että kaikki tytöt tanssii aamulla ykäpykissä. Tällä kertaa piti jo saada tosin muitakin biisejä, lapsiraasu on ehkä tajunnut kun enkkua osaa ettei siinä lauletakaan "halihali"...

Käytiin sunnuntaina pubissa lounaalla perinteiseen tyyliin. Henun annos oli kohtuu kokoinen fisu..





Lounaan jälkeen käväistiin kattelemassa hetken aikaa lentonäytöstä mutta oli niin kylmä ettei viititty siellä kauaa palella.


Pientä tuulta havaittavissa...


Olin ehkä maininnut pullan leipomisesta jotain, en muista mutta Aada halusi leipoa pullaa mummun kanssa. Kyllähän se käy päinsä, onkin ollu jo ikävä kunnon raakaa korvapuustia eli siis taikinaa ja täytteitä juuri ennen paistoa ;)

Aada toimi mittausapulaisena...


...sai masun täydeltä taikinaa, muttei onneksi liikaa koska ei ainakaan valittanut kipeetä oloa.


...ja leipoi omia pikkupulliaan ja maisteli edelleen taikinaa :) Samoin mä taisin vetäistä aika monta raakaa. Huomaa muuten mummun hieno kaulin... tää "ei omassa kodissa" asuminen on joskus vähän haastavaa kun kaikkea silloin tällöin tarpeellista ei oo hankittu.


En tiiä oikein miten tähän seuraavaan pitäis suhtautua... Aada meinaan saattaa seistä ja kävellä (kovalla lattialla) aika pitkiäkin pätkiä varpaiden rystysillä vai miksi noita nyt sanoisi. Multa on pariin otteeseen kyseltä että "ai käykö teidän lapsi jo noin nuorena baletissa?" No eipä käy enkä tiiä miksi se tolleen tekee, koska ainakin mulla tulee tuska saman tien ku yritänkin seisoa noilla. Ehkäpä laitan neuvolaan tän kuvan ja kysäisen... Niin kuvassa Aada siis seisoi näin ja auttoi mummua leipomaan pullaa.


Henu lähti maanantaina aamuna kohti Roomaa kavereidensa kanssa ja mummu jatkoi vielä vähän lomailua.
Käveltiin lähikylään laidunten välissä ja siellä oli taas paljon eläimiä näkyvillä.



Aada on nyt vaihtanut suosikki-telkkariohjelmansa Night Gardenista Peppa Pig:iin. Ja mummu osti Aadalle George Pig:n jonka Aada valitsi Peppan sijaan, koska sillä on "dainosoor" kädessä. Ei suinkaan dinosaurus, sitä Aada ei ymmärrä lainkaan :) eli on katsonut ohjelmaa vaan englanniksi, hassua!


Tiistaina ennen mummun lähtöä käytiin vielä ompputarhalla piipahtamassa ja perinteisellä "pulla" kaffella/teellä. Keli oli edelleen tosi tuulista mutta aurinko pilkahteli kuitenkin. Just kun saatiin lopetettua ja päästiin autolle niin alko sataa oikein kunnolla.



Aadalla oli taas luxusta kun oli koko ajan joku hääräämässä sen kanssa ja kivaa oli meilläkin!! Kiitos käynnistä ja onneks kohta nähään taas!

torstai 28. toukokuuta 2009

Formulaa

Aamulla kuului outoa pärinää jonka kuulin jo viime viikolla ja aattelin et joku motoristi vaan yrittää itsaria ajamalla "vähän turhan lujaa". No Jonne tiesikin että se on Renault´n formula 1 testitiimi meidän viereisellä lentokentällä Duxfordissa jossa käydään aina kattomassa niitä lentonäytöksiä. Vietiin Aadan kanssa Jonne ja Kirsi töihin ja mentiin uteliaina katteleen mitä näkyy.
Formulan ääni oli ihan mahtava!! Siellä se rullaili eestaas kiitorataa, ei siinä montaa sekunttia kestäny päästä päähän.


Siellä se kiitää...


Videokameralla sain yllättävän läheltä zoomattua mutta niiden videoiden siirtäminen tänne onkin sit vähän haastavampi juttu ;) Mutta tässä tavallisella kameralla otettu pikku pätkä.

video

Varattiin tänään vihdoin lennot Dubliniin johon ollaan yritetty mennä 9 vuotta... Raikkarilla oli tarjous, meno makso kokonaiset £3 meidän KOKO perheeltä ja paluu £33 :) kaikkinensa £66 kuluineen. Vinkkejä otetaan vastaan jos löytyy kokemuksia!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Eetun ristiäiset ja loppulomaa

Arttu ja Milla muutti uuteen ihanaan kotiinsa/taloonsa perjantaina ja sunnuntaina oli jo Eetu Viljamin ristiäiset. Oli muuten vähän liikkistä kun Jonnehan ei ollut ennen meidän lomaa edes nähnyt Eetulaista! Siis näki ennen ristiäisiä tietty mutta pieni oli siis jo kolmisen kuukautta ennen kuin setämies pääsi palluttamaan veljenpoikaansa!

Tässä meidän pieni ihana perhe edustaa :)

Pappi oli aika hauska tapaus, rentoa rupattelua koko toimituksen ajan mm. kodin irtaimistosta... Luulin pääseväni helpommalla kun Jonne piti Eetua (vajaa 7kg) mutta mä jouduinkin piteleen Aadaa melkein koko toimituksen eli reilua 13 kg... hehhe! Tosin lapsi vilahti yläkertaan kesken toimituksen ja tuli alas sieltä ja ilmoitti kakkineensa ;)


Kaikki kummitukset ja Arttu, Milla ja pastori :)


Valaistunut Eetu.


Miksi mulla on edelleen tää hame päällä, en pysty liikuttamaan edes käsiäni... Kummitätiiiii autaaaaa!!!!


Pikku-perhe ja takana kurkkii meidän viirupää :)


Aadan juhlalook.


Eetukin sai vähän miehekkäämmät vaatteet päälle :)


Johanna ja Aada riehaantui vieraiden lähdettyä hyppelemään korotukselta :) Johanna oli tehnyt mahtavat kakut ja voileipäkakut juhliin, tarjosin hänelle jo au pairin eli äidin seuraneidin paikkaa meille kotihengettäreksi ;)


Eetu sai ylimageet potkarit ristiäislahjaksi.


Jäätiin Aadan kanssa yökyläilemään Eetulle ja meidän isosta tytöstä tulikin siinä samassa pienen pieni vauveli ;)


Tai ainakin kaikki Eetu kamat piti kokeilla läpi mämeistä lähtien :)


Sitten kuitenkin välillä piti olla niin isoa tyttöä että Eetu piti saada sylkkyyn ja kukaan ei olisi saanut silloin Eetuun koskea, kun hän pitää sylissä...


Mummi kuitenkin vähän turvasi Eetua ;)



Eetulainen heräsi päikkäreiltä ja oli hyvällä tuulella!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Kelejä pidellyt... jo oli aikakin!

Aivan mahtavat pari päivää takana kelillisesti siis (ja muutenkin ihan ok, tosin Jonne on työmatkalla niin vähän tylsää siksi). Sunnuntaina makoilin takapihalla piknik-viltillä kun Aada nukkui ja otin lämpömittarin kaveriksi niin se näytti vaivaiset +39C. Tätä on jo kyllä kaipailtukin!! En muista milloin oisin lukenut ulkosalla viimeksi ennen äskeistä. Äidin harvinaine löhöhetki kai sitten :)

Kirsi on nyt täällä onneksi niin ei tartte olla ihan kaksin Aadan kanssa. Helpottaa kovasti esim. suihkussa käyntiä kun joku vähän kattoo Aadan perään.

Mentiin lauantaina porukalla erään suomalaisen pojan, Onnin, 6-vuotissynttäreille. Tiedossa oli myös sauna :)
Johanna ja Onni asuvat ihan mahtavassa paikassa vanhassa talossa ison puutarhan ja vielä isomman ruohoalueen katveessa kanoineen ja marsuineen. Mentiin muskarin porukalla ja meitäkin oli noin 20 hlöä. Lisäksi juhliin oli kutsuttu Onnin luokkakavereita joita oli ainakin samanmoinen määrä! Menoa ja meininkiä siis riitti!



Aluksi oli tarjolla ruoka joka nautittiin puutarhassa vilteillä istuen ympyrässä ruoka katettuna keskelle. Tässäpä kuva mahtavista pöperöistä!


Aadalla on vissiin jonkun sortin taipumus kanafarmariksi ;) Mietittiin just muskarimammojen kera että ei oikein osaa ymmärtää lasten ajatusten juoksua kun välillä pelkäävät pieniä muurahaisia ja sitten vaan innosta pinkeänä juoksevat kanojen perässä ja haluavat niitä silittää vaikkei niitä oikein koskaan edes näe missään...


Ja myöhemmin tietysti mansikka-täytekakkua kun kerran Suomi-pojan syntskät oli!


Aada odottaa kakun saanti vuoroaan :)


Henkeä salpaavan upeat maisemat oli kyllä heidän pihaltaan.


Johanna siis rakensi saunan pihalleen. Ja se löytyy täältä!


Oli tosi sievä pikku sauna, tai no ei se nyt niin pieni ollut kun 4 mammaa ja 2 lastakin mahtu istuun. Aada jäi Kirsin kanssa leikkimään siksi aikaa kun mä käväsin saunassa, alko olla jo niin myöhä että olis ollu vähän liikaa pitkän päivän jälkeen viedä pikkunen saunaan.




Sunnuntaina siis lähettiin aamusta jo liikkelle. Tuuli oli aamulla kuntosalilla ja tuli meitä vastaan mun jumppapaikalle Annin kypärän ja pyöränistuimen kanssa. Aada hyppäsi Tuulin kyytiin ja lähti leikkimään Annin kanssa ja mä menin jumpalle. Tavattiin puistossa keskustassa sen jälkeen ja mentiin yhessä lounaalle, Samikin oli mukana ja Kirsi tuli myös lounastamaan meidän kanssa vauvashoppailujensa lomassa :) Koska tytöt söi niin reippaasti, päätettiin ihan vaan tyttöjen takia hakea jätskit :)

Tänään eli maanantai aamuna päätin extempore että lähetään Aadan kanssa Bingin perheen kanssa laukkakilpailuhevosten kasvatusfarmille. Tässä muutama otos sieltä. Pitää myöntää että termit oli niin vaikeita etten oikein tiedä sainko opastuksesta mitään irti mutta näin ainakin jotain hienoja yksilöitä!! Ja yhden joka söi Polo-nameja :) entinen huippuyksilö joka saa nyt välillä herkutellakin.
Ja nyt tiedän sen että siitos on ohi reilusti alta 5 minsan... aikamoinen tehdas oli...

Aada ja Ana silittelee heppaa Bingin ja Andrewn kanssa.



Päivän ikäinen varsa nousi huteroille jaloilleen, söpöä!


Aadalla ja Analla oli hauskaa myös muuten :)


Aada yritti kovasti saada varsan luokseen silitettäväksi.


Hevos-mammojen ja vauvojen leikkikerho ;)


Kuva puhukoon puolestaan...


Pikkuruinen tyttönen sanoo heiheit pikkuruiselle Shetlannin ponille.


Nyt lähdetään vielä Aadan kanssa sushin väsäykseen Bingille :)