sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Mummu ja Hensu kyläilee

Aada ei meinannut oikein malttaa millään odottaa juna-assalla kun juna oli vähän myöhässä ja sieltä oli tulossa kyläileen mummu ja Henu-täti.
Ja näin mukavaa oli kun saatiin kyläilijät meille asti! (osa kuvista on Henun kamerasta)


Lauantaina käytiin perinteisellä kierroksella TK:ssa ja kaikki tais saada jotain kivaa ostettua ja sitten puistoiltiin. Kaikkien piti kokeilla liukumäkeä ja sehän oli kivaa!









Aada piti taas perinteiset aamutanssit Henun puhelimen tahdissa makkarissa "Halihali" :n tahtiin eli Abban Honey honey:n. Se on jo ihan perinne että kaikki tytöt tanssii aamulla ykäpykissä. Tällä kertaa piti jo saada tosin muitakin biisejä, lapsiraasu on ehkä tajunnut kun enkkua osaa ettei siinä lauletakaan "halihali"...

Käytiin sunnuntaina pubissa lounaalla perinteiseen tyyliin. Henun annos oli kohtuu kokoinen fisu..





Lounaan jälkeen käväistiin kattelemassa hetken aikaa lentonäytöstä mutta oli niin kylmä ettei viititty siellä kauaa palella.


Pientä tuulta havaittavissa...


Olin ehkä maininnut pullan leipomisesta jotain, en muista mutta Aada halusi leipoa pullaa mummun kanssa. Kyllähän se käy päinsä, onkin ollu jo ikävä kunnon raakaa korvapuustia eli siis taikinaa ja täytteitä juuri ennen paistoa ;)

Aada toimi mittausapulaisena...


...sai masun täydeltä taikinaa, muttei onneksi liikaa koska ei ainakaan valittanut kipeetä oloa.


...ja leipoi omia pikkupulliaan ja maisteli edelleen taikinaa :) Samoin mä taisin vetäistä aika monta raakaa. Huomaa muuten mummun hieno kaulin... tää "ei omassa kodissa" asuminen on joskus vähän haastavaa kun kaikkea silloin tällöin tarpeellista ei oo hankittu.


En tiiä oikein miten tähän seuraavaan pitäis suhtautua... Aada meinaan saattaa seistä ja kävellä (kovalla lattialla) aika pitkiäkin pätkiä varpaiden rystysillä vai miksi noita nyt sanoisi. Multa on pariin otteeseen kyseltä että "ai käykö teidän lapsi jo noin nuorena baletissa?" No eipä käy enkä tiiä miksi se tolleen tekee, koska ainakin mulla tulee tuska saman tien ku yritänkin seisoa noilla. Ehkäpä laitan neuvolaan tän kuvan ja kysäisen... Niin kuvassa Aada siis seisoi näin ja auttoi mummua leipomaan pullaa.


Henu lähti maanantaina aamuna kohti Roomaa kavereidensa kanssa ja mummu jatkoi vielä vähän lomailua.
Käveltiin lähikylään laidunten välissä ja siellä oli taas paljon eläimiä näkyvillä.



Aada on nyt vaihtanut suosikki-telkkariohjelmansa Night Gardenista Peppa Pig:iin. Ja mummu osti Aadalle George Pig:n jonka Aada valitsi Peppan sijaan, koska sillä on "dainosoor" kädessä. Ei suinkaan dinosaurus, sitä Aada ei ymmärrä lainkaan :) eli on katsonut ohjelmaa vaan englanniksi, hassua!


Tiistaina ennen mummun lähtöä käytiin vielä ompputarhalla piipahtamassa ja perinteisellä "pulla" kaffella/teellä. Keli oli edelleen tosi tuulista mutta aurinko pilkahteli kuitenkin. Just kun saatiin lopetettua ja päästiin autolle niin alko sataa oikein kunnolla.



Aadalla oli taas luxusta kun oli koko ajan joku hääräämässä sen kanssa ja kivaa oli meilläkin!! Kiitos käynnistä ja onneks kohta nähään taas!

1 kommentti:

Henna kirjoitti...

Ihanaa oli kyllä :) Ja ihkuja kuvia. Noi Aadan varpaat on parhaat, ite en niistä saanu :D Halei!