keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Aadan synttärit ja lastenkutsut

Aada sai Annilta ja Tuulilta synttärilahjaksi ihanan Upsy Daisy-sateenvarjon jota piti heti testailla. Aada tosin testailee sitä päivittäin kotona edelleen! Lisäksi paketista löytyi Hello Kitty-juomapullo.



Tymek kävi meillä Aadan oikeana synttäripäivänä leikkimässä ja yökyläilemässä koko perheen voimin ja toi Aadalle lahjaksi kuvassa olevan liitu/piirustustaulun. Toisella puolella on paperia mihin saa piirrellä.


Aada pukeutuu synttärikutsuille. Mekko on Jonnen Kiinasta tuoma. Tästä eteenpäin kuvat on pääasiassa Martynan kamerasta.


Valmis, pinnitkin pysy päässä vähän aikaa...


Vauhtia piisas jo kavereita ootellessa Tymekin kanssa pöydän alla.


Pikkuset kuluttivat aikaa myös jammailemalla kun vieraita ei vielä kuulunut :) ja tuhosivat muutaman keksinkin odotellessa.



No eikö niitä vieläkään kuulu, me luetaan jo iltasatua! Odottavan aika on pitkä vaikkei vieraat edes olleet myöhässä.


Tässäpä tämä ihana Hello Kitty-kakku! Kiitos Johannalle väkertämisestä, todella hyvää oli myös ja super hieno!


Aluksi syötiin leipiä ja rypäleitä (äidit salaattia) piknikin tapaan pillimehujen kera viltin päällä. Kuvassa vasemmalla Bing ja Ana. Oikealla Mary ja Luke.


Tymek ja Elisabeth tutustuu Tiinan avustuksella.


Aadan mielestä kortit oli edelleen melkein mielenkiintoisempia kuin lahjat koska kortteja voi lukea ja lukeminen on nyt huippuhomma!


Vuorossa oli "Happy Birthday" ja kynttilöiden puhallus.


Melkein koko juhlapoppoo kuvassa, yksi uhmaiästä kärsivä ei suostunut tulemaan mukaan... :)
Nooh, Tymek, Aada, Luke, Elisabeth.


Ana.


Juhlissakaan ei voi ihan koko aikaa olla hauskaa. Ilme kertokoon :)


Martyna, Mary, Luke, Bing, Nooh.


Aada meni Birgitan sylkkyyn istumaan kun Birgitta jaksoi puuhastella hänen kanssaan. Mukana puuhailemassa Nooh.


Aada ei oikein ollut kuvaustuulella... hymyä ei oikein irronnut.


No more pictures!


Mukavat juhlat oli ja Aada sai kivoja lahjoja!
Kesällä vois kokeilla jotain mukavaa takapihan lastenhippalointia kun on lämmintä ja aurinkoista... Sisälle ei oikein enempää mahdu porukkaa meinaan :)

Huomenna torstaina me lähdetään Aadan kans junalla Lontooseen Tuulin ja Annin kanssa viettään tyttöjen päivää!

4 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Ihania kuvia kaikista :) Kauhee ikävä <3

S-K kirjoitti...

Meilläkin on kova ikävä! Meidän pitäis vaan varata ne lennot nyt huhtikuul... Pus!

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.