maanantai 22. syyskuuta 2008

Ei päätöksiä vieläkään

Juuh ei sitten ole vieläkään saatu ensi vuoden asiaa loppuun. Saas nähä miten käy kun tää stressi helpottaa :) Tällä hetkellä homma ei ole enää meistä kiinni vaan niin sanotusti seuraavasta portaasta, joka lupasi vastata asiaan viikonlopun aikana eikä tänäänkään, maanantaina, saatu asiaan vastausta. Mua ei rasita mikään niin paljon kuin se jos luvataan eikä siitä pidetä kiinni. Meitä auttaisi esim ilmoitus että saatte vastauksen tiistaina-sposti. Siitä tulee paha mieli ja sanonpa sen nyt ääneen että tuntuu ettei arvosteta, kuulostaa ehkä lapselliselta lausahdukselta mutta tää ei kuitenkaan ole meille ihan pieni asia. Seuraavalle portaalle ollaan tietty yksi muiden joukossa ja heillä on kyllä paljon muutakin ajateltavaa mutta kun asiat ois vähän pakko hoitaakin. Mutta kun olen stressi-erkki niin olen.

Tää on itse asiassa jo pitkään ollut aika rasittavaa aikaa. Moni muistaa varmasti lauseen: "ennen Suomi-lomaa on asia saatava päätökseen koska elokuun lopusta on niin vähän aikaa enää jouluun..." Juu ei sitten onnistunut. Eli asiaa on pyöritelty reilut parisen kuukautta melkein päivittäin, ei välttämättä ihan suositeltavaa. Kaiken huipuksi mun pitäisi saada ilmoitettua töihin perjantaihin mennessä tulenko vai en ja suoraan sanottuna aika paljon nolottaa koska ei ole mun tyylistä jättää näin tärkeitä asioita viime tippaan. Tähän on monta asiaa, monia ennalta arvaamattomia tosi ikäviä juttuja jotka on lykänneet tätä jo näin pitkälle, jotka selittää tän asian ratkeamisen kestämistä seuraavan portaan taholta mutta tietysti mulle on meidän perheen asiat tärkeimmät eikä niitä voi noin vain ohittaa ja lykätä!
Meillä on meidän elämä, muilla omansa. Tää taitaa kuulostaa kylmältä mutta tottahan kait se on.

Ei kommentteja: