maanantai 27. huhtikuuta 2009

Porto vol 3

Keskiviikkona (nää on kyl tosiaan kirjotettu kaaaaauan sitten...) tavattiin aamusta taas Kristiina ja Filippe. Tällä kertaa mentiin suoraan rantsuun ja katteleen vähän rannan leikkipaikkoja.
Aada testaa paikallista liukumäkeä joka oli vähän hankala kun siinä oli ihme pomppu keskellä liukua :) Kuva on Kristiinan ottama.


Samassa puistossa kuvassa vähän näkyvä pikku tyttö olisi kovasti halunnut halailla ja silitellä Aadaa mutta rinsessa ei oikein ollut vieraiden halaustuulella. Vieras tyttö tyytyi sitten auttaan Aadaa portaissa ja päästämään Aadan ekana mäkeen muiden ohi ;) Sitä oli hauska seurata miten tyttö otti Aadan siipiensä suojaan!


Pitihän päiväkakulle päästä! Aada, Kristiina ja Filippe kahvilassa. Tosin Filippellä oli ihan omat pullot mukana ;)


Kun Kristiinan piti startata kotiin päin, me jäätiin Aadan kanssa rannalle vielä vähän ihmetteleen. Bikinin yläosa oli vihdoin päällä :) Ja taaskaan ei ollut oikein ketään kuka olisi sen kuvan meistä ottanut.


Päätin kävellä rantaa pitkin takaisin hotellille kun kerran oli ihana keli taas. Se osoittautuikin aika pitkäksi matkaksi mutta syötiin Aadan kanssa puolessa välissä matkaa lounasta, kun vihdoin löysin paikan johon halusin mennä :) Matkalla oli suojelusenkeli-patsas.


Illalla käytiin pienessä pienessä baarissa syömässä jonka omistaja oli samalla baarimikko ja kokki. Taas syötiin kalaa, pojat alko jo vähän huokailla lihan perään kun oli vaan "turskaa" koko ajan tarjolla :) Makoisaa oli taas! Ja kakkuja jälkkäriksi vaikkakin ne ei ollut sen sedän leipomia vaan leipomosta :)
Tämän jälkeen lähdettiin kohti Josén kotia jossa hänen vaimonsa ja poikansa olivat kotosalla. Kiva oli päästä tutustumaan paikalliseen asumiseen vaikkakin istuttiin olkkarissa pääasiassa, tosin Aada pääsi taas keittiöön tietty ;) Meille tarjottiin tietysti portviiniä sekä leivonnaisia. Heiltä ei ole kohteliaissyistä yhtään kuvaa edes kamerassa. Tänä kyseisenä iltana Aada valvo puoleen yöhön asti... vähän alkoi olla unen merkkejä ilmassa mutta ei mitään suurempaa riehumista kuitenkaan.

Ei kommentteja: