sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Kotosalla

Kotosalla ollaan nyt 3 viikkoa ennen kuin lähdetään takasin Suomen kesään kuudeksi viikoksi. Tällä viikolla ollaan jo ehditty käydä muskarikaveri Matildan 2-vee puutarhasynttäreillä. Kuvat on heidän takapihaltaan. En muistanut kysyä äiti-Marialta lupaa Matildan kuvien laittoon joten laitan Annin ja Aadan kuvia pari.



Aada olisi halunnut muiskauttaa suukon Annille kun oli niin mukavaa pallomeressä yhdessä :)



Lisäksi käytiin puistolounaalla uinnin jälkeen Tuulin ja Annin kanssa. Aika tuulista on ollut koko viikko mutta aurinkoista onneksi. Tytöt on tosi trendikkäinä laseissaan.



Perjantai-aamulla oltiin muskarin kevätjuhlassa. Tässä leikitään "jänis istui maassa" ja Aada ottaa varaslähtöä hyppää pois-kohtaan. Sitä leikitään myös kotosalla vaikka 10 kertaa perä jälkeen jos mä tai Jonne jaksetaan laulaa vaan. On aika helluista katsottavaa kun pikkuruinen yrittää kovasti hyppiä mutta ei ihan vielä osaa mutta hienosti osaa leikkiä! Samoin Aada osaa leikkiä upeasti "hämähämähäkin", "aa-ram-sam-saan", "sisilisko sihisee"-runon.






Aada esittelee uuden verkkapukunsa, oli innoissaan kun sai esitellä isillekin myöhemmin heh! Piti käydä Gap:n alessa kun tyttönen onnistui aivastamaan ruoan viimeisille siisteille gollegehousuilleen ja tahrat ei lähteneet pesussa.

Lauantaina käytiin ostoksilla vähän lisää kun mä olen sitä mieltä että pitäis hankkia jotain puuhailtavia leluja kun meillä on suurin osa pehmoleluja joita Aada hoivailee toki kovasti. Mutta varsinaisestihan niille ei voi tehdä mitään, joten ostettiin satsi palikoita joiden teemana oli Ariel-pieni merenneito. Huomio Hensu-täti! Ariel!
Aada tykkää kovasti prinssistä ja Arielista jotka saa haleja ja suukkoja. Myös aarrearkku oli tosi kiinnostava mutta niitä aarteita ei oikein saa irti niin se oli vähän huono juttu Aadan mielestä. Hienosti onnistuu palikoiden liittäminen toisiinsa, ovat siis vähän legon näköisiä.



Juhannushäistä ja matkasta tulee vähän myöhemmin juttua kunhan saan luvat kaikilta kuvien laittoon.
Sitten on pakko laittaa yksi video, jossa on superhienot hidastetut tanssimuuvit :) Ensin videolla Aada soittaa mummun kanssa leikkipuhelimellaan. Aina kun oikeakin puhelin soi niin Aada kysyy että "mummu?".
video

Ei kommentteja: