perjantai 27. marraskuuta 2009

Uusi koti

Uusi koti on ihana! Avara, valoisa ja kaikki makkarit on hyvän kokoisia. Keittiö-olkkari-tila on isompi kuin osasin kuvitellakaan!
Laatikoita ja pussukoita on vielä ympäriinsä mutta kyllä täällä jo asua voi :)
Aada on ylpeänä esitellyt kaikille kävijöille jokaisen nurkan ja oman huoneensa ja saunan. Papan kanssa piti oikein istua kylmän saunanlauteilla ja papan piti sitten sanoa jos kylmä pääsee yllättämään :) Suur-kiitos kuuluu mummille ja papalle jotka hoitivat suuren osan asioista meidän puolesta! Ja joutuivat siihen päälle jännittämään mitä me tykätään asunnosta... Kaikki tykätään kovasti!

Aada on nukkunut jo omassa huoneessaan alusta asti vaihtelevalla menestyksellä. Mutta myös hienosti pari kertaa aamuun asti. Pikkuruinen on myös saanut sikapiikin ja siitä ehkä seurauksena angiinan ja penisiliinikuurin.

Ollaan käyty jo kahdesti uimassakin samassa paikassa missä ennen matkustusta. Kivaa on ollut kun Veeti ja Elina ja Veikka ovat samassa ryhmässä. Eilen otettiin numeroavain uinnin pukukoppiin ja Aada katsoi avainta ja sanoi: Number four! Oltiin Jonnen kanssa molemmat tosi yllättyneitä kun ei meillä ollut hajuakaan että hän osaa jo tunnistaa numerot ne näkemällä.

Näillä näkymin Aadalle on vapautumassa päiväkotipaikka sieltä puoliksi-enkunkielisestä tarhasta tässä lähellä ja se on aivan mahtavaa!! Ei tartte murehtia että joutuisi vaihtamaan hoitopaikkaa parin kuukauden jälkeen. Soittelen johtajalle ensi viikolla ja menemme sitten käväsemään siellä ja ilmeisesti kirjoittelemaan papereita. JEI!

Ei kommentteja: